Evanin vierailu (tyypejjj)

Evangeline: *hymyilee ihan varovasti Naarua katsoessaan ja puristaa Minun kättä, hengähtää hiljaa ja syvään* tämä... on juuri niin vaikeaa kuin kuvittelinkin...

Minu: *katsoo sitä huolissaan ja silittää sen kättä* älä huoli...

Auster: *kääntää päätään vähän sivulle venytelläkseen olkaansa, nousee sitten tuolilta ja kävelee ikkunalle, kurkistaa ulos* alkaakohan siellä ropsia...

Evangeline: *hymyilee Minulle varovasti ja hellästi sen silittäessä* kiitos pikkuveli... minulla on kyllä paljon... selitettävää... mutta aionkin selvittää kaiken, haluan... *nyökyttää hitaasti kulmat huolestuneessa rypyssä ja puristaa sen kättä, katsoo sitten Assia pikkuisen hymyillen* aika tummia pilviä...

Minu: *hihittää hiljaa ja taputtaa Evanin kättä hellästi* hölmö, älä hoe sitä kokoajan...

Auster: *vilkaisee Evania hymyillen ja nyökkää* niin on, toivottavasti kukaan kotiin palaava ei kastu...

Naaru: *vie romppeet eteiseen ja menee tutkimaan jääkaappia ajatuksissaan*

Evangeline: *naurahtaa hellästi Minulle ja hymyilee sille pienesti* anteeksi... tuntuu vain että se on aika ajoin sanottava, en halua että minua epäillään mitenkään... *nyökyttää ja hymyilee sitten pienesti Assille* niin... flunssaa on jonkin verran muutenkin liikkeellä nyt... *nyökkää ja kuuntelee sitten ääniä keittiöstä*

Minu: *pudistaa päätään* ei kukaan epäile sinua... ehkä sitten jos hoet liikaa... *taputtaa Evanin kättä hellästi*

Auster: totta, niin taitaa olla... *rypistää kulmiaan hieman ja katselee ulos, kääntyy sitten katsomaan keittiön suuntaan*

Naaru: *ottaa voileipäjutskat pöydälle ja käy istumaan*

Evangeline: niin, se on kyllä ihan totta... vähemmän sanoja ja hieman enemmän tekoja, eikö...? *hymyilee pikkuisen Minulle ja silittää sen kättä, nyökyttää sitten Austerin sanoille ja kuiskaa Minulle hiljaa* Naaru... taisi järkyttyä... pahemminkin...?

Minu: *nyökyttää hymyillen ja rypistää sitten kulmiaan vähän* amm... en usko, ehkä... hän pettyi?

Evangeline: *katsoo sitä pikkuisen huolissaan* n...niinkö...? Pitäisiköhän... minun mennä puhumaan hänelle jotain...? *katsoo keittiöön miettien ja silittää sen kättä hitaasti*

Minu: *katsoo sitä hetken miettien ja sitten keittiön suuntaan* m... no... ihan miten sinusta tuntuu...

Auster: *käy vilkaisemassa Naarua ja kävelee sitten vessaan asioille*

Evangeline: kun... en tiedä... en haluaisi jättää sinuakaan siihen yksin istumaan... *imaisee miettien alahuultaan ja katsoo keittiön suuntaan myös, puristaa sen kättä kevyesti*

Minu: no höpöhöpö, osaan minä yksin olla... *katsoo sitä hieman hämillään naurahtaen ja nyökkää sitten keittiön suuntaan* mene vaan jos haluat...

Evangeline: hmm... hyvä... jos minä sitten... *nyökyttää Minulle varovasti ja nousee hitaasti, suukottaa sen otsaa ja kävelee sitten keittiöön ja istuu Naarua vastapäätä varovasti* hei... Naaru...

Minu: *hymyilee pehmeästi sen suukottaessa ja heilauttaa kättään, käy sitten sohvalle pitkälleen ja avaa telkkarin*

Naaru: *säpsähtää vähäsen ja mutustaa kinkkuvoileivän lopun, heilauttaa kättään sille ja nyökkää* mm... *hörppää jääkahvia mukista*

Evangeline: sinä... tai siis... anteeksi, en oikein tiedä mitä sanoa, on niin paljon mitä tahtoisin sinullekin sanoa, en vain löydä sanoja vielä... *hymyilee ihan varovasti katsellessaan sen kasvoja* on... tapahtunut paljon kaikenlaista, olen puhunut jo Minulle ja Tirolille... pyytänyt anteeksi ja niin edelleen...

Naaru: *kuuntelee sitä ja katsoo sitä hiljaa, nyökyttää sen puhuessa ja nappaa toisen leivän, alkaa syödä sitä* m-mm...

Evangeline: mmh... ensin... minä olin vain vihainen, en todellakaan oma itseni, kateellinen, katkera, vihainen ja epäitsevarma... sitten... aloin katua... ja... ymmärsin miten itsekkäästi olin toiminut... halusin puhua Tirolille... ja selittää kaiken, miksi tein kuten tein ja sanoin kuten sanoin... selittää Minulle samat asiat ja sydämestäni kertoa miten pahoillani olen... kun vain lähdin, en sanonut mitään, vaikka olisin voinut... kaikki vain sen takia että... minäkin halusin tulla rakastetuksi kuten Tirol ja Minu... *pudistaa hitaasti päätään ja hengähtää syvään, vilkaisee sitä arasti*

Naaru: *rypistää kulmiaan ja nyökyttää hitaasti, hörppää sitten juomaansa* hmm... jep jep...

Evangeline: ja... sinunkin kanssasi minä haluaisin puhua... jos vain haluat ja jaksat... haluaisin selvittää asioita, jos on jotain mitä tahdot kysyä tai jotain... ihan mitä tahansa... *nyökyttää hitaasti ja pää pikkuisen painuksissa* tiedän ettei tämä selviä kahdesssa päivässä tai yhdessä viikossa, pitkään aikaan... mutta minä olen tullut jäädäkseni ja selvittääkseni kaiken...

Naaru: hei! Ei kato mitää angstii tähän nyt, mä en oikee jaksais kun ei oo ollu mitään hilpeetä menoo mun exän kans... *pudistaa päätään kulmat rypyssä ja nojaa sitten eteenpäin* mitä sulle kuuluu?

Evangeline: *katsoo sitä hetken hämillään ja säpsähtää pikkuisen, hymyilee sitten pikkuisen surullisena* minä kuulinkin sinusta ja Miyosta... olen pahoillani... *nyökyttää hitaasti ja hengähtää sitten hiljaa* minulle kuuluu... melko hyvää oikeastaan... pikkuveljen ja pikkusiskon vastaanotto ylitti villeimmätkin toiveeni... ja rehellisesti sanottuna jännitin sinun kohtaamistasi ihan kamalasti... *hymyilee sille arasti* jännitän vieläkin...

Naaru: *huitaisee kädellään ilmaa* no älä suotta kato, tällast sattuu joskus... ja eiks ne sano että kokemukset kasvattaa? Tai jotai... *katselee jääkahvin selostetta* iha tosi? *vilkaisee sitä kulmiensa alta* kuis sä nyt niin?

Evangeline: niin kai se on... onhan sinulla joku jolle olet voinut puhua asioista...? *katsoo sitä pikkuisen huolissaan ja varovasti, naurahtaa sitten hiljaa ja pehmeästi, nyökyttää* niin, he... he puhuivat aivan ihanasti, aivan ihanalla tavalla, se ylitti täysin odotukseni... ja sinut kun nyt näen siinä, minä... olen sanaton... tiedän että olet pettynyt minuun varmasti... ja minä... olen vain sanaton... *naurahtaa pehmeästi ja hieman harmissaan*

Naaru: no joo... *nyökyttää ja kohauttaa olkaansa, sitten kulmiaan ja nojaa käden poskeensa* no en mä ny pettyny oo... ikävähä mulla vaa oli...

Evangeline: eli... ei... taida olla...? vai onko...? *hymyilee sille varovasti ja arasti, katsoo sitä sitten hämillään ja pikkuisen värähtäen* ikävä... minua...?